Ajatuksia

Kun palaset loksahtavat paikoilleen

Pitkästä aikaa minulla on jotain kirjotettavaa tähänkin blogiin :)

Monet teistä tietävät, että alkuvuosi on sattunut olemaan erittäin rankka minulle erityisesti henkisellä puolella. Olen etsinyt itseäni ja miettinyt sitä, mitä haluan elämältä. Huomasin todella tärkeän asian kuukausi sitten. Mistä nimittäin tietää, että on oikeilla raiteilla elämässään? Mistä tietää, että tekee sitä, mitä kohtaan tuntee suurta intohimoa? Vaivattomuudesta.

Tajusin sen vasta vähän aikaa sitten, mutta vaivattomuus on aivan erinomainen indikaattori oikeasta suunnasta. Älkää kuitenkaan pitäkö vaivattomuutta ja helppoutta samana asiana. Laihduttaminen voi olla vaivatonta, mutta enpä usko, että se on koskaan oikeasti helppoa. Matkablogini ja oman kirjani kirjoittaminen ovat asioita, joita todella haluan tehdä. Ne tuntuvat vaivattomilta, vaikka näissä asioissa kehittyminen onkin haastavaa. Tuntuu kuitenkin siltä, että löysin oman flown, joten palaset vain loksahtelevat paikoilleen.

Mietin pitkään, mitä alkaisin oikeasti tekemään elämässäni. Oli ilmiselvää, että minun pitäisi tehdä jotain, mistä pidän, mutta sellaisen asian löytäminen ei ollut helppoa. Monta kertaa matkan varrella harhauduin polulta ja aloin miettiä vaihtoehtoja, joista en oikeasti välittänyt tarpeeksi. Kun mietin, mitä haluat tehdä, muista pitäytyä siinä, mitä kohtaan olet oikeasti intohimoinen. Seuraa tämän asian aikaansaamaa intoa, koska esteet poistuvat edestäsi kuin itsestään. Sinun ei tarvitse tietää, miten pääset määränpäähäsi – kunhan tiedät, minne haluat päästä. Kaikki nimittäin järjestyy tavalla tai toisella, jos uskot siihen.

Aurinkoista torstaita kaikille lukijoilleni! Uskon nimittäin nyt, että elämäni menee juuri siihen suuntaan, mihin haluan :)

Mainokset

Conquering the fear of the unknown

Mikä pelottaa ihmisiä enemmän kuin mikään muu? Tuntemattomuuden kohtaaminen. Aikojen alusta asti ihmiskunta on pelännyt epävarmoja asioita. Luolamiehet pelkäsivät tulta takuuvarmasti, mutta se oli yksi osatekijä ihmisten kehittymisessä.

Mikä on yksi tavoitelluimmista asioista elämässä, mikä voi olla myös yksi suurimmista riippakivistä? Ei, en puhu lapsista tai avioliitosta ;). Puhun turvallisuuden tunteesta. Tietty turvallisuus on lähes välttämättömyys elämälle, mutta elämäsi on turvallista niin kauan, kun et asu sota-alueella tai slummissa, jossa tappaminen on arkipäivää. Suurin osa varsinkin ”kehittyneestä” maailmasta elää turvallisesti. Enempää turvaa ei välttämättä tarvita, vaikka sitä tavoitellaankin kynsin ja hampain. Turvallisuus voi nimittäin tehdä elämästä tasapaksua ja merkityksetöntä.

Lukemattomat onnettomat pariskunnat pysyvät yhdessä vain ja ainoastaan sen takia, että on turvallisempaa (turvallisuus on  myös helppoutta) pysyä yhdessä kuin erota. Loppupeleissä onnettomana eläminen ei paina vaakakupissa yhtä paljon kuin turvallisuus. Kuinka moni on opiskellut opintonsa loppuun samasta syystä? Kuinka moni on pysynyt työpaikassaan samasta syystä? Kuinka moni on jättänyt matkustamatta samasta syystä? SUURIN OSA! Suurin osa maailman väestöstä toimii näin. Onnellisuus jää taka-alalle, jos turvallisuus on ”taattavissa”. Mutta, kun sitä ei voi koskaan taata. Ihmiset saavat jatkuvasti enemmän potkuja ja maailma täyttyy yhä useammista uhkakuvista. Pari vuotta sitten kaverini sanoi, että puolustusvoimista ei periaatteessa voi saada potkuja. Siinä vaiheessa hän oli hakeutumassa kyseiselle alalle ja nyt hän on päässyt tavoitteeseensa. Kuitenkin olen nähnyt uutisista kuinka puolustusvoimissa leikataan henkilökunnasta koituvia kustannuksia aivan samalla tavalla kuin muuallakin. Toinen käsitys: Suomi on turvallinen maa elää. Eikö silti täälläkin koeta silloin tällöin kamalia pommi-iskuja ja kouluampumisia, vaikka maamme on niin turvallinen. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että koskaan ei voi tietää, mikä on turvallista ja mikä ei.

Tiedättekö miksi asun yhä synnyinkaupungissani? Koska en ole uskaltanut lähteä täältä. Olen vuosikausia harkinnut muuttamista Helsinkiin tai ulkomaille, mutta aina päädyn siihen, ettei siihen ole tarvetta. Miksi? Koska kaikki on niin tuttua ja turvallista. Täällä on helppo asua. En pidä Lappeenrannasta. Pidän ainoastaan läheisistäni, jotka asuvat täällä. Pidän myös kodistani, mutta koti on siellä, missä itse on. Voin sanoa, että olen kokenut elämäni merkittävimpiä ja hienoimpia kokemuksia poistuessani mukavuusalueeltani.

Life begins at the end of your comfort zone.” – Neale Donald Walsch

Yllä olevan lainauksen mukaan elämä alkaa siellä, missä mukavuusalue päättyy. Silloinhan tuntee parhaiten olevansa elossa!

 

Eräs minulle läheinen ihminen on jo vuosia miettinyt merkittävää asiaa urallaan. Yksinkertaisuudessaan hän on pyrkinyt siihen, että hän pääsee pois nykyisestä työpaikastaan. Hän haluaa sitä kovasti, mutta kaikista yrityksistä huolimatta hän ei ole vielä onnistunut. Keksin yllättäen, mistä tämä voisi johtua. Siispä soitin hänelle ja kysyin: Tiedätkö mitä haluat tehdä elämälläsi, kun saavutat tavoitteesi? Hän ei tiennyt. Kehotin häntä selvittämään itselleen, mitä hän haluaa uramuutoksen jälkeiseltä elämältään:

  • Mistä arkipäiväsi muodostuu?
  • Mihin aikaan heräät ja milloin menet nukkumaan?
  • Teetkö jotain työtä? Millaista? Kuinka monta tuntia päivässä?
  • Matkustatko? Minne matkustat ja milloin?
  • Mitä ostat?
  • Mitä harrastat?

Lista jatkuu ja jatkuu niin kauan kunnes tulevaisuuden elämästä on muodostunut tarkka kuva. Miksi tämä tarkka kuva on niin merkittävä? Se on merkittävä jo pelkkien tavoitteiden asettamisen kannalta, mutta sillä on syvempi merkitys. Se poistaa pelon tuntemattomasta. Vaikka kuinka haluaisit tiettyä muutosta elämässäsi, sitä on hankala saavuttaa, jos et ole oikeasti valmis siihen. Hyppy tuntemattomaan pelottaa, joten tuntemattomasta pitää tehdä jotain tunnistettavaa. Niin kauan kuin tuleva elämäsi on epäselvää, alitajuntasi toimii tavoitteitasi vastaan. Alitajuntasi voi toimia niin huomaamattomasti, ettet usko sillä olevan merkitystä. Alitajunnan aiheuttama pikkuriikkinen epävarmuus ja pelko voivat estää etenemisesi. Tee siis tavoitteistasi ja elämästäsi selvää. Siinä vaiheessa kaikki alkaa loksahtaa paikoilleen.

Annoin tämän vinkin toiselle, mutta tajusin samalla, että haluan antaa tämän vinkin toisellekin läheiselleni, koska hänen tilanteensa on samankaltainen. Hetken kuluttua tajusin, että olen itse täysin samassa tilanteessa, vaikka ulkokuori onkin eri.

Kysy nyt itseltäsi, oletko sinäkin samassa tilanteessa?

Let go of your fears of the future. Make your future what you want it to be, not what you think it will be.

Unelmien elämän tavoittelua

Olen alkanut pitkästä aikaa lenkkeillä aamupäivisin. Lenkille lähteminen on keino saada ajatukseni selkeämmiksi. En yleensä halua kuunnella musiikkia, koska haluan vain keskittyä omiin ajatuksiini ja yleensä siihen, miten voin päästä lähemmäksi tavoitteitani. Joskus tavoitteita kohti pyrkiminen voi olla huomaamatonta. Välillä on vaikeaa tietää onko edistynyt vai ei. Tästä syystä keksin uuden tavan ajatella tavoitteitani.

Jokainen päiväni koostuu kahdenlaisesta tekemisestä. Joko ylläpidän nykyistä elämääni tai edistän elämääni tavoitteiden suuntaan. Näin minun on helpompaa määritellä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Esimerkiksi kaupassa käyminen on ylläpitämistä. Samoin nykyisen työni tekeminen on pelkkää ylläpitämistä. Sen avulla maksetaan laskuja, mutta ei kehitytä.

Blogin pitäminen on edistämistä. Molempien blogieni avulla pääsen lähemmäksi tavoitteita, jotka olen määritellyt. Tiedän kuitenkin tarvitsevani muutakin kuin blogit, jotta pääsen aidosti etenemään. Toivon, että kirjani on yksi näistä asioista, mutten tiedä riittääkö se.

Ymmärrän, että tämä postaus saattaa olla epäselvä monelle, mutta selitin kykyjeni mukaan tämän uuden oivallukseni. Tällä tavalla on selkeämpää selvittää itselleen, mikä on oikeasti tärkeää. Toivottavasti tästä on muillekin hyötyä. Hauskaa keskiviikon jatkoa :).

Unelmista totta

Pitkään aikaan en osannut nimetä yhtään ”ammattia”, joka minua kiinnostaisi. En väitä, että sellaista koskaan tulisi olemaankaan, mutta eräs on noussut esiin viime aikoina. Nimittäin kirjoittaminen. Kuulemani mukaan olen kirjoittanut tarinoita jo ala-asteella (en onneksi muista niitä enää). Lukion aikoihin pyrin kirjoittamaan jopa oikean kirjan, mutta kiinnostukseni lopahti parin kymmenen sivun jälkeen. En ole koskaan ollut hyvä äidinkielessä, enkä myöskään ole ollut mikään erikoinen kirjoittaja, mutta miksi antaisin sen estää minua tekemästä minua kiinnostavia asioita?

Sillä ei ole mitään merkitystä onko sinulla lahjoja johonkin. Se ei estä sinua toteuttamasta unelmiasi. Haluatko kirjoittaa kirjan, muttet osaa? Kirjoita se sitten! Mitä väliä, vaikka et myisi yhtään kappaletta? Olet ainakin kirjoittanut sen. Haluatko levyttää kappaleen, muttet osaa laulaa etkä soittaa? No anna mennä! Varaa aika studioon, levytä kappale ja julkaise se. Mitä sitten, vaikka se olisi täyttä paskaa? Teit sen itseäsi varten. Sellainen saavuttaa paljon enemmän, joka uskaltaa yrittää kaikesta huolimatta. Erittäin lahjakas yksilö voi olla paljon huonompi kuin sinä, koska hän ei koskaan uskalla yrittää. Usko pois, ylipainoinen astmaatikko voittaa etiopialaisen olympiajuoksijan 100 metrin matkalla, jos etiopialainen ei edes lähde liikkeelle. Voit epäonnistua tai voit onnistua, muttet koskaan saa tietää lopputulosta, jos et yritä.

Haluatko erottua massasta? Ole uskalias ja edistä unelmiasi. Kun puolen vuoden päästä näet pitkästä aikaa vanhaa ystävääsi ja hän kysyy sinulta mitä uutta elämääsi kuuluu, voit sanoa kirjoittaneesi kirjan. Se kuulostaa aika hiton hienolta, vaikka se kirja olisi viisi sivua pitkä eikä kukaan olisi ostanut sitä. Jos sinulla siis on intohimoja, toteuta ne. Aloitin blogini juuri tästä syystä. En tiennyt olenko hyvä siinä, mutta tiesin, että haluan kirjoittaa blogia. Sen takia lähetin viime viikolla ensimmäistä kertaa pienen kirjoituksen lehteen. He eivät tiedä julkaistaanko sitä, mutta sain kuitenkin hyvää palautetta. Olen taas edistänyt unelmaani yhdellä askeleella. Vaikka juttua ei koskaan julkaistaisi, voin olla ylpeä siitä, että yritin. Yritin tarjota juttua myös paikallislehteeni Etelä-Saimaaseen, mutta he eivät valitettavasti kiinnostuneet Tokiosta kertovasta jutusta. Tästä huolimatta he ehdottivat juttua minusta ja kirjani kirjoittamisesta. He eivät ole vielä tehneet mitään päätöksiä tämän suhteen, joten sen toteutumisesta ei ole mitään varmuuksia. Tärkeintä on kuitenkin se, että tällaisia mahdollisuuksia ei tule, jos ei koskaan yritä.

Tämän blogikirjoituksen jälkeen palaan kirjani pariin ja edistän omaa unelmaani.

Kysy nyt itseltäsi: Milloin olet viimeksi tehnyt jotain oman unelmasi eteen?

Tokyo – A dream come true

IMG_1638

22.10.2013 toteutin unelman, joka minulla on ollut jo yli 12 vuotta. Lähdin 24-vuotis syntymäpäivänäni Tokioon 16 päiväksi avovaimoni T:n ja parhaan kaverini O:n kanssa. Koska tämä on aina ollut ykkösmatkakohteeni, olin lukenut kasoittain matkaoppaita ja nettisivuja aiheesta, mutta mikään ei voinut valmistaa minua siihen kuinka upea maa Japani on. Aina matkan jälkeen sanotaan, ettei matkakohdetta voi kuvailla vaan se pitää kokea itse. Tokion kohdalla tämä on niin totta.

Voisin kutsua itseäni Japani-intoilijaksi, joten tunnen maan ja sen kulttuurin melko hyvin, mutta monet asiat yllättivät  minut täysin. Japanilaiset ovat paljon ”tavallisempia” kuin oletin. Älkää käsittäkö tätä väärin. Se tarkoittaa vain sitä, että näin vähemmän sekopäisiä juttuja kuin olin kuvitellut, vaikka niitäkin näkyi aika paljon. Tiesin, että japanilaiset ovat ystävällisiä, mutta en osannut kuvitellakaan, että noin ystävällisiä. Erityisesti Stockmannin kaltaisissa tavarataloissa asioidessa sai huomata mitä todellinen asiakaspalvelu on. Jatkuvaa kumartelua, tervetulotoivotuksia ja hymyjä. Suomessa parhaatkin asiakaspalvelijat ovat vain varjoja siitä miten japanilaiset hoitavat hommat.

Ruoka. Yksi suurin intohimoni matkustettaessa. Jostain syystä todella monet luulevat, että japanilainen ruoka on pelkkää ”raakaa kalaa” eli sushia. Loppujen lopuksi söin matkan aikana varmaankin viisi kertaa sushia, joten voin omasta kokemuksesta sanoa, että japanilainen ruoka on hyvin laaja käsite. Olin syönyt monenlaisia paikallisia ruokia ennen matkaa, mutta rakastuin selkeästi eniten tempuraan. Tempura voi olla esimerkiksi vihanneksia ja katkarapuja, jotka on pyöritelty tempura-taikinassa ja uppopaistettu.

Koin upeita asioita, jotka liittyivät japanilaiseen ruokaan, kulttuuriin ja ihmisiin, mutta sen lisäksi pääsin kokemaan eritasoista luksusta kuin mihin olen tähän mennessä tottunut. Erityisesti nämä asiat olivat erittäin tärkeitä itsekehitykseni kannalta, koska matkan aikana silmäni aukesivat monille ajatuksille, kokemuksille ja asenteille. Tämä postaus oli pelkkä aloitus monen matkapostauksen sarjalle. Jaottelen postaukset erityisesti kaupunginosien mukaan ja uskon laittavani erillisen postaukset ainakin ruoasta, hotellistamme ja matkanteosta.

Pysykää siis kuulolla :).

IMG_2518TOKYO SKYTREE

-10KG Rajapyykki saavutettu

Vajaa 11 viikkoa ja hieman yli 10 kiloa. Voin sanoa olevani erittäin tyytyväinen :). Olen ollut on-off laihduttaja jo ala-asteelta asti (kuulostaa hieman sairaalta), mutta ikinä en ole saanut pidettyä painoani kurissa ja laihduttaminen on aina ollut tuskan takana. Tänä kesänä Espanjassa ollessani tajusin, etten voi enää jatkaa samalla tavalla, koska en ollut tyytyväinen itseeni. Matkalta palatessani aloitin dieetin, jota olin koittanut jo vuotta aiemmin, mutten ollut saanut pidettyä sitä yllä.

Tällä kertaa tilanne oli toinen. Löysin ensimmäistä kertaa elämässäni todellisen motivaation. Kuvailen tätä motivaatiota sisäiseksi rauhaksi, koska siltä se yhä tuntuu. Suurin osa dieetistäni on mennyt ilman kiusauksia ja vaikeuksia, joten voisin sanoa, että tämä on ollut jopa helppoa. 10kg oli ensimmäinen tärkeä välietappi, mutta aion pudottaa vielä 5-10kg lisää.

Miten tein tämän? Taas vaihteeksi Timothy Ferrissin avustuksella, tarkemmin sanottuna kirjalla ”4 Hour Body”. Enkä muuten harrastanut lähes laisinkaan liikuntaa, joten kaikki oli kiinni ruokavaliosta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan dieetti on seuraavanlainen:

1. Ei hiilihydraatteja

2. Ei hedelmiä

3. Ei maitotuotteita

4. Syö paljon proteiinia (vähintään 20g per annos ja aamulla mielellään 30g)

5. Syö vihanneksia ja papuja/linssejä (pavuista ja linsseistä saa hiilihydraatteja, mutta ne ovat tärkeitä tarvittavan kalorimäärän saamiseksi)

6. Älä juo kaloreita (Light-limpparia voi juoda 4,5dl päivässä, koska suurempi määrä hidastaa yleensä ihmisen rasvanpolttoa ja aineenvaihduntaa). Itse en ole pitänyt kiinni tästä määrästä, koska Pepsi Max on paheeni, jonka avulla olen selvinnyt dieetistä paljon helpommin.

7. Juo paljon vettä

8. Yhtenä päivänä viikossa syö MITÄ TAHANSA HALUAT. Siis aivan mitä tahansa. Tarkoitus on saada kaloripiikki, jotta keho ei ala säästellä energiaa. Tällä on myös psykologisia vaikutuksia, koska on helpompaa jaksaa muut päivät, kun tietää odottavasta ”palkintopäivästä”. Sen lisäksi, jos syöt itsellesi huonon olon (ei välttämättä aina, mutta suosittelisin edes silloin tällöin) et luultavasti halua pitkään aikaan mitään ”herkkuja”.

Olen huomannut dieettini aikana erittäin tärkeän eron aikaisempiin laihdutuskertoihini. En enää pidä hiilihydraateista ja herkuista läheskään niin paljon kuin ennen. Niistä tulee aina todella ähky ja turvonnut olo. Herkut (suklaa, karkit yms.) ovat olleet minun suuri heikkouteni, mutta nyt tajuan, että yleensä on enemmänkin kyse siitä, että minun mukamas tekee mieli jotain, mutta heti kun saan sitä mitä haluan, huomaan ettei se olekaan niin hyvää. Mieleni on siis paljon vahvempi tekijä kuin makuaistini.

Jokaisella laihdutuskuurilla on tärkeää löytää terveelliset elämäntavat, koska muuten paino palaa taas. Aiemmin en ole miettinyt hetkeäkään syöväni läheskään samalla tavalla dieetin loputtua, mutta nyt odotan jo innolla, että pääsisin kokeilemaan kuinka hyvin löydän itselleni sopivan pysyvän ruokavalion. Haluan ehdottomasti vähentää hiilihydraatteja runsaalla kädellä ja lisätä proteiinia yksinkertaisesti sen takia, että kehoni voi paljon paremmin tällä tavalla.

Olisin varmaankin pudottanut painoa nopeamminkin, mutta en valitettavasti ole saanut itseäni syömään tarpeeksi. Ruokaa ei vain tee mieli niin usein kuin pitäisi ja tiedän, että liian pienen kalorimäärän takia painoni on pudonnut hitaammin.

Tässä pieni tiivistelmä siitä, mitä olen yleensä syönyt:

– Proteiinijauhetta veden kanssa (aamujen pelastus ja helppo tapa saada 30g proteiinia)

– Naudan ulkofilepihvejä

– Pekonia

– Pakastevihanneksia

– Raejuustoa (ainoa maitotuote, jota saa käyttää)

– Salaattia

– Tonnikalaa

– Subwayn salaatteja tuplalihalla (söin ennen noin 5 subia viikossa, joten nämä ovat olleet pelastus)

Herkkupäivinä olen syönyt munkkeja, leivoksia, karkkia, suklaata, pizzaa, subeja, hampurilaisia yms.

Kysykää ihmeessä, jos haluatte tietää jotain tästä dieetistä,  mutta suosittelen ostamaan ”4 Hour Body”-kirjan, jos aiotte aloittaa tämän.

Tämä ei varmasti sovi kaikille, mutta kyseessä on ehdottomasti helpoin dieetti, jonka tiedän.

Suomalaisten kateus

On eräs asia, joka on häirinnyt minua erityisesti Suomessa. Nimittäin kateus. Mielestäni Espanja on hyvä vastakohta Suomelle tässä asiassa. Jos espanjalainen näkee hienon Ferrarin ajavan kadulla, hän saattaa nostaa peukalon pystyyn tai vislata autolle. Vaikka hänellä ei olisi varaa samanlaiseen, hän on iloinen, että pääsi edes näkemään sen. Itse reagoin tähän tapaan. Jos näen hienon auton kadulla, pääni kääntyy ja saatan hymyillä. Mielestäni on hienoa nähdä upea auto, koska ne kiinnostavat minua. Miksi tulisin kateelliseksi siitä, ettei minulla ole samanlaista? Sehän on minusta itsestäni kiinni onko sellaiseen autoon varaa vai ei.

Suomalaisten lähestymistapa on yleensä melko erilainen (onneksi poikkeuksiakin on). Suomalainen nyrpistää nenäänsä ja miettii ketä kuski on kusettanut saadakseen rahat sellaiseen autoon. Hän voi myös ajatella, että kyseessä on leasing-auto yms. Tiedän myös, että eräät ”neropatit” kerran tekstasivat erään auton rekisteritunnuksen, saivat selville, että sen omistaa ”rahoitusyhtiö” (auto ei siis ollut vielä kokonaan maksettu) ja sanoivat siitä auton omistajalle (kyseessä en ollut minä). Heidän mielestä oli tärkeää huomauttaa omistajaa tästä asiasta ja yrittää pudottaa hänet näiden idioottien tasolle. Miksi? Jotta he voisivat pönkittää egoaan?

Tykkään siitä, että voin avoimesti puhua tiettyjen ystävieni kanssa raha-asioista, autoista, matkoista ja omaisuudesta. Sillä ei ole väliä tienaako joku 1000e/kk vai 100 000e/kk. Asioista voi keskustella hyvässä hengessä, koska kaikki tajuavat, että tarkoitus ei ole kehuskella eikä halventaa toisia. Tarkoitus on vain puhua omasta elämästään ja ilonaiheistaan.

Olen sitä mieltä, että kateellisuus johtuu erityisesti katkeruudesta. On tärkeää ymmärtää tämä näkökulma. Kateelliset ihmiset ovat katkeria siitä, ettei heidän elämänsä ole yhtä hyvää tai parempaa kuin kateuden kohteella. Kateus voi syntyä autosta, rahasta, puolisosta, työstä tai mistä tahansa. Myös kiusaaminen johtuu katkeruudesta. Olen huomannut, että monet työpaikkakiusaajat (monesti ylempiarvoiset kiusaavat uusia työntekijöitä yms.) saattavat olla katkeria siitä, että nuoremmalla kollegalla on vielä koko elämä edessään ja mahdollisuus päästä pois kyseisestä työpaikasta (jossa kiusaaja ei enää haluaisi olla, muttei uskalla lähteä). Itse koin tätä vuosia sitten työpaikassani. Kyseinen kiusaaja oli aina ilkeä uusille työntekijöille, koska hän pelkäsi, että ylennykset menevät heille eikä hänelle (kuten aiemminkin oli käynyt hänen asennevammansa takia).

Jos siis huomaat olevasi kateellinen jollekin, mieti tarkkaan mistä se johtuu. Ehkä kannattaisi suunnata sekin energia oman tilanteen parantamiseen eikä toisen kadehtimiseen ja halveksimiseen.

Jotkut saattavat pitää minua ylimielisenä tai mahtailevana, koska puhun elämästäni melko avoimesti. En halua, että minusta saadaan väärä käsitys (en ole ylimielinen enkä mahtaileva), mutta miksi oma onnensa pitäisi piilottaa, ettei toisille tule ”paha mieli”? Menestyvien ihmisten näkeminen saa minut vain haastamaan itseäni entistä enemmän. Jos siis kerron blogissani asunnostani, autostani, pankkikorteista tai kännykästä, älä käsitä sitä väärin. Haluan vain jakaa onnellisuudentunteeni. Blogini tarkoitus on kertoa siitä millainen olen enkä halua pidätellä itseäni kenenkään muun vuoksi.

Ensi kerralla, kun näet jotain ”kadehdittavaa” kuten hienon rannekellon, auton, ihmisiä jotka pitävät hauskaa tai ihan mitä tahansa… hymyile ja jos siltä tuntuu, päätä pistää itse paremmaksi. Don’t be a whiner, instead be a winner :).

Kyseenalaista!

Jostain syystä itseni kehittämisestä on tullut erittäin tärkeä osa elämääni. Itsekehitys-kategoria on erittäin laaja. Se ulottuu harrastuksista ihmissuhteisiin ja kehosta yritystoimintaan. Jos huomaan, että elämäni on liian kauan pysynyt samanlaisena kaikilla osa-alueilla, haluan alkaa kehittää edes jotain.

2012 keväällä olin opiskellut lähes kaksi lukuvuotta markkinointia Saimaan ammattikorkeakoulussa, mutta aloin huomata, ettei se välttämättä ole minun juttuni. En tuntenut kehittyväni enkä myöskään huomannut oppivani tarpeeksi, jotta voisin hyväksyä kaiken sen ajan, mitä käytin koulussa. Minulla oli aina ollut asenne: ”Jos jotain aloittaa, se pitää hoitaa kunnialla loppuun.” Tämä kaikki muuttui, kun ystäväni suositteli kirjaa, joka todella muutti elämäni. Tämä kirja oli Timothy Ferrissin ”4 Hour Work Week”. Muistan, että aloin lukea sitä juuri ennen pientä viikonloppureissua Helsinkiin, joten junassa istuessani en voinut tehdä muuta kuin ahmia kirjaa ja hymyillä leveästi, koska tunsin, että nyt kaikki muuttuu. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kirjan ideana on ”enemmän vähemmällä” esimerkiksi tekemällä vain 4 tuntia töitä viikossa, mutta ansaitsemalla enemmän rahaa kuin silloin kun teki töitä 40h/vk. En syvenny kirjaan enempää tässä postauksessa, mutta lupaan käsitellä sitä myöhemmin, koska siitä on tullut ”Raamattuni” (in lack of a better word).

Tajusin kirjan avulla kuinka typerää on tehdä jotain loppuun vain sen takia, koska on sen aloittanut. Sanotaan, että lähdet kulkemaan polkua vasemmalle ja huomaat puolimatkassa, että olisikin pitänyt mennä oikealle. Jatkatko vasemman loppuun asti vain, koska lähdit sille polulle, vai käännytkö ja lähdet oikeaan suuntaan? Typerä ja jääräpäinen ihminen jatkaisi vasenta polkua, mutta jostain kumman syystä fiksutkin ihmiset toimivat yleensä näin. Yhteiskunta määrittelee sen, miten asiat ”pitäisi” tehdä, joten suurin osa toimii sen mukaan. En uskaltanut tehdä niin radikaalia päätöstä, että lähtisin koulusta, mutta huomattuani lähestyvän burn-outin (pyöritin samaan aikaan omaa yritystäni, olin toimitusjohtajana luokkamme yli 20 hlö yrityksessä ja opiskelin), joten päätin jäädä kesälomalle koulusta pari kuukautta aikaisemmin. Tämä oli oikea ratkaisu ja pääsin lataamaan akkujani.

Syksyllä 2012 koulu oli alkamassa parin päivän päästä ja taas sama alkoi. Ahdisti kamalasti ja yöunet menivät. Yöunien menettäminen kertoo minulle vakavasta tilanteesta (kuten keväällä ennen lomaa), koska yleisesti ottaen ongelmat ja stressi eivät ikinä vaikuta unenlaatuuni. Tiesin, että jotain oli tehtävä ja pari viikkoa koulussa kärvisteltyäni sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta päätöstä varten. Keskustelin asiasta monien kanssa, mutta lopulta päädyin jättämään koulun kesken. Ajattelin ennen, että koulun keskeyttäneet ovat luusereita. Myönnän sen aivan suoraan. Mutta se on aina helppoa arvostella muita, kun ei ole heidän kengissään. Vaikeinta oli kertoa päätöksestä isälleni, koska tiesin hänen ottavan sen kaikkein raskaimmin. Onneksi sekin tilanne meni paremmin kuin odotin ja pääsin vihdoin tekemään vain ja ainoastaan sitä, mitä todella halusin. En enää joutunut tekemään ”pakollisia” asioita, kuten asepalvelusta ja koulunkäyntiä. Nyt olin vapaa ja se tuntui upealta. Ahdistus ja univaikeudet hävisivät samantien.

Jälkikäteen olen nähnyt luokkakavereitani ja kuunnellut, miten opiskelut sujuvat, mutten ole koskaan ollut heille kateellinen enkä ole katunut päätöstäni. Naureskelen vain itsekseni (en pahantahtoisesti), kun he valittavat kokeista ja muista kouluongelmista. Onneksi minulla ei enää ole niitä. Koulun lopettaminen oli minun kohdallani järkevää yksinkertaisesti sen takia, etten halua tehdä töitä muille, joten papereille ei ole tarvetta. Olen ollut yrittäjä jo yli 3 vuotta ja minun olisi mahdotonta palata enää työntekijäksi.

Kerroin tämän, jotta ymmärrätte hieman paremmin taustojani, mutta haluan myös opettaa teille jotain. Kaksi erittäin tärkeää asiaa elämässä ovat seuraavat:

1. Tehkää elämällänne, mitä haluatte. Tämä voi olla itsestäänselvyys, mutta mielestäni se on todella tärkeää ja olen huomannut, että vain harvat toimivat tämän mukaan.

2. Kyseenalaista! Kyseenalaistaminen on avannut silmäni jokaisella elämäni osa-alueella. Kyseenalaistaminen mahdollistaa tilanteen katsomisen uusin silmin. Silloin voi helpommin selittää itselleen miksi on kaveri jonkun kanssa, miksi on parisuhteessa, miksi on tietyssä työssä jne. Mutta tiedosta jo etukäteen, että kyseenalaistaminen voi olla rankka paikka. Jos alat kyseenalaistamaan parisuhdettasi, saatat huomata, ettet ymmärrä miksi edes seurustelet tai vastapainona saatat tajuta miksi rakastat seurustelukumppaniasi. Kyseenalaistaminen on aina hyvästä, vaikka se ei välttämättä vaikuttaisi siltä. Jos et uskalla kyseenalaistaa, mitä se kertoo sinusta? Se kertoo, ettet ole varma valinnoistasi ja pelkäät ottaa selville, mitä mieltä oikeasti olet.

 

Itseni kehittäminen lähti periaatteessa siitä hetkestä kun luin Ferrissin kirjan ja aloin tehdä muutoksia elämässäni. Tällä hetkellä ansaitsen paremmin kuin olisin voinut kuvitellakaan vuosi sitten, olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin olen ollut yli viiteen vuoteen ja olen vihdoin toteuttamassa suuren unelmani – matkan Japaniin. Kaikki tämä johtuu siitä, että uskalsin toimia omien halujeni mukaan enkä enää tehnyt sitä, mitä muut odottavat minulta. Ei kahleita = ei katumuksia.

Strive to be the best you can be. Don’t compete against others, compete against yourself and try to be better than before.