matkailu

Unelmia tavoittelemassa

Drinks

Tällä hetkellä tämä blogi on valitettavasti jäänyt vähemmälle huomiolle, koska olen keskittynyt täysillä toisen blogini kehittämiseen. Samurai Flown tarkoitus on kuitenkin seurata elämäni vaiheita ja kehitystäni paremmaksi minäksi, joten en halua kirjoittaa tänne turhanpäiväisiä juttuja. Siitä syystä postausten välit voivat olla pidempiä, mutta haluan joka tapauksessa pitää tätä blogia yllä jatkossakin.

Yleensä haluan asettaa itselleni tarkkoja tavoitteita, jotta tiedän selvästi mihin pyrin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tavoittelen jotain, mutten oikeastaan tiedä mitä. Matkablogini on nimittäin alkanut saada tuulta siipiensä alle nopeammin kuin osasin odottaa, joten en tiedä, mihin tämä vielä vie minut. Tämä on ihmeellinen tunne, sillä tällä hetkellä minun ei edes tarvitse tietää tavoitettani tämän asian suhteen. Tietämättömyys tuntuu kerrankin hyvältä. Ehkä tästä tulee uusi ammattini tai ehkä se jää pelkäksi harrastukseksi, mutta olen aivan varma siitä, että pidän matkabloggaamisesta aivan valtavasti. Siinä yhdistyvät suosikkiasiani, kuten kirjoittaminen, itsenäinen työskentely, matkailu, henkilökohtaisen brändin luominen ja verkostoituminen.

Eräs teksti kehotti minua kulkemaan avoimin mielin ja olemaan vastaanottavainen uusille asioille. Uutta ei voi tulla, jos vanha ei ensin poistu. Ehkä se tarkoitti juuri tätä. Pitkästä aikaa oloni alkaa olla positiivisempi ja parempi. Ehkä tuolla taivaalle ilmestyneellä keltaisella möykyllä on jotain tekemistä sen kanssa, mutta se on vain osa hyvää oloani. Yritän tällä hetkellä mahdollistaa osallistumistani erääseen tärkeään ensi viikolla pidettävään tapahtumaan, joten pitäkää peukut pystyssä, että kaikki loksahtaa paikoilleen. Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Mainokset

Uusi matkailublogini – Pako Arjesta

Hei kaikille!

Pyydän anteeksi aivan liian pitkää blogihiljaisuutta. Tekosyitä on monia, mutta niitä on turha selitellä :). Kuitenkin jotain edistystä on nyt tapahtunut, sillä perustin täysin matkailuun keskittyvän Pako Arjesta -blogin rantapallo.fi alaisuuteen. Alussa tulen tekemään sinne postauksia matkoista, joita olen jo käsitellyt täällä, mutta jossain vaiheessa sinne tulee täysin uusia juttuja myös vanhoille lukijoilleni. Arvostan sitä kovasti, jos päätät alkaa seurata myös uutta blogiani, jos kyseinen aihe vain kiinnostaa sinua :). Syy uuden blogin perustamiseen on seuraava:

Olen vihdoin alkanut löytää sen, mitä haluan tehdä elämässäni. Tiedän ainakin sen verran, että haluan tulevaisuudessa työskennellä matkailun parissa. Tästä syystä halusin perustaa erillisen matkablogin, jotta voin selkeämmin jaotella postaukseni oikeisiin paikkoihin. Uusi blogini on suuri askel oman itsekehitykseni saralla. Mikään muu ei muutu Samurai Flown kohdalla. Jatkan siis tännekin kirjoittamista vanhaan tapaan (tai toivottavasti useammin). Kehitys on aina hyvästä :D.

Tokio osa 3: Odaiba

Odaiban Diver City -kauppakeskuksen Gundam-robotti

Odaiban Diver City -kauppakeskuksen Gundam-robotti

Nyt on taas aika jatkaa Tokiosta kertovia postauksiani :). Omiksi suosikeikseni nousivat 3 kaupunginosaa, joille olen omistanut omat postauksensa.

1. Shinjuku

2. Shibuya

3. Odaiba

Tokion poukamassa sijaitsevalle Odaiban futuristiselle tekosaarelle on kaikkein helpointa kulkea monoraililla. Monorail on yhdellä ”raiteella” kulkeva juna, jonka suuret ikkunat antavat hienon näkymän ohitettaviin kaupunginosiin. Matkalla näkee myös Tokyo Skytreen, Tokyo Towerin ja Rainbow Bridgen. Yritä jo junan laiturilla valita kohta, johon ensimmäinen vaunu pysähtyy. Junan etuosassa ei ole kuljettajaa, joten suuret ikkunat tarjoavat kaikkein parhaan näköalan.

Tokion Vapaudenpatsas, Rainbow Bridge ja Tokyo Tower

Tokion Vapaudenpatsas, Rainbow Bridge ja Tokyo Tower

Odaiba on suosittu treffipaikka tokiolaisten keskuudessa. Alueella on myös suuria kauppakeskuksia, puistoja ja mm. tiedemuseo Miraikan (Japanin Heureka). Tuntui kuin olisin tullut toiselle lomalle loman sisällä (Inception much?), koska ilma oli täällä selvästi lämpimämpi ja kadulla soi rento karibialainen musiikki. Ymmärrän täysin minkä takia tänne paetaan kaupungin vilskettä. Koko alueen fiilis on rennompi ja avarampi, joten voisin kuvitella käyväni täällä useasti, jos asuisin Tokiossa. Odaiban pisteet nousevat myös siitä, että alueella puhuttiin yleisesti ottaen parempaa englantia kuin muualla Tokiossa ja alueella oli helppo suunnistaa, toisin kuin muualla. Jos lähdet shoppailemaan Odaibaan, varaa siihen koko päivä, koska alueella on ainakin viisi suurta ostoskeskusta. Ensimmäisellä kerralla vietimme alueella yhdeksän tuntia ja toisella kerralla puoli päivää, jolloin emme edes shoppailleet. En ostellut hirveästi matkani aikana, mutta löysin suurimman osan ostoksistani juuri näistä kauppakeskuksista. Aqua City-kauppakeskuksesta mukaani tarttui mm. G-Shockin kello ja Iron Man-ranneke. Diver City-kauppakeskuksesta löysin jo kauan etsimäni erikoiset Kit Kat-patukat. Japanissa Kit Kat-patukoiden erikoismaut vaihtelevat kausittain. Nyt löysin itselleni juustokakku-mansikka ja wasabi maut.

G-Shock

G-Shock

Iron Man-ranneke

Iron Man-ranneke

Wasabi

Wasabi

Cheesecake-strawberry

Cheesecake-strawberry

Shoppailun lisäksi alueella on paljon muutakin. Suuri maailmanpyörä näytti kokeilemisen arvoiselta, mutta valitettavasti emme ehtineet käydä siinä tällä kertaa. Gundam-robotti on myös melko hieno nähtävyys ainakin sarjan faneille. Tieteestä kiinnostuneille löytyy Miraikan-tiedekeskus, joka muistuttaa Suomen Heurekaa. Meistä kuitenkin tuntui, että näyttelyt oli suunnattu enemmän lapsille, joten emme innostuneet niistä niin kauheasti. Suuressa aulassa oli hieno, jättimäinen Maapallo, joka koostui lukuisista näytöistä. Maapallo pyöri ja sen pinnalla liikkui pilviä. Toinen mielenkiintoinen asia oli esittely avaruusaseman elinolosuhteista. En kuitenkaan suosittelisi Miraikania kavereilleni, vaikka se on varmasti joidenkin mieleen.

Astronauttien aikataulu avaruudessa

Astronauttien aikataulu avaruudessa

Miraikanin Maapallo

Miraikanin Maapallo

Suosittelen käymään Fuji-TV:n ”näköalapallossa”, josta on upean näkymät ympäri Odaibaa. Kannattaa pyrkiä menemään juuri ennen auringonlaskua, koska silloin pääsee myös nauttimaan upeista Tokion valoista. Valitettavasti ajoitimme oman käyntimme noin puoli tuntia pieleen, joten emme jaksaneet jäädä odottamaan auringon lopullista katoamista taivaanrannasta. Ensi kerralla sitten :). Fuji-TV:n rakennuksessa pääsee myös tutustumaan ohjelmien tekoon ja alueella oli supersuositulle One Piece-animelle omistettu kauppa.

Fuji TV:n näköalapallo

Fuji TV:n näköalapallo

Näköala Fuji TV:n rakennuksesta

Näköala Fuji TV:n rakennuksesta

Auringonlasku samasta paikasta

Auringonlasku samasta paikasta

Näiden lisäksi suosittelen ehdottomasti käymään Decks-ostoskeskuksen Madame Tussauds-vahakabinetissa. En ollut aiemmin käynyt tällaisessa, joten kokemus oli todella hauska. Jotkut hahmot näyttivät niin eläviltä, että odotin niiden räpyttävän silmiään hetkenä minä hyvänsä. Vahakabinettiin oli järjestetty myös hyviä kuvauspaikkoja, jossa sai joko ottaa kuvat itse tai pyytää henkilökuntaa ottamaan kuvan.

Real?

Real?

Pitihän se ottaa kuva propsien kanssa :)

Pitihän se ottaa kuva propsien kanssa :)

Odaiba on pääpiirteissään futuristisia rakennuksia, valtavia kauppakeskuksia, rentoa meininkiä, avaria tiloja, nähtävyyksiä ja huvituksia. Jos vietät Tokiossa edes pari päivää, kannattaa käydä kokemassa Odaiba henkilökohtaisesti. Odaibasta, niin kuin kaikesta Tokiossa, voisi kertoa niin paljon enemmänkin, mutta postaukset venyisivät aivan liian pitkiksi. Jossain vaiheessa kirjoitan pidemmät ja tarkemmat kuvaukset e-kirjan muodossa, mutta tämä saa riittää blogin osalta :).

Tokio osa 2: Shibuya

Maailman vilkkain risteys - Shibuya

Maailman vilkkain risteys – Shibuya

Tällä kertaa vuorossa on siis Shibuya. Tämä kaupunginosa on yleensä juuri se mitä ajattelet, kun ajattelet Tokiota. Ihmismassa on loppumaton ja neonvalojen välke on huumaava. Yllä olevasta kuvasta näkee kuinka paljon alueella on ihmisiä tavallisena arkipäivänä. Tuo on oikeasti pieni määrä. Aiemmin mainitsinkin, että kaupunginosat ovat täysin erilaisia keskenään ja tässä sen todellakin huomaa. Shinjukun siististi pukeutuneet ja järjestäytyneet bisnesmiehet ja -naiset ovat kaukana Shibuyan väkijoukon vilinästä. Täällä pukeudutaan selvästi rennommin ja hyvällä tavalla ”oudommin”. Ihmiset ovat selvästi erittäin muotitietoisia ja kyseinen aluehan on muodin keskus viereisen Harajukun alueen kanssa. Shibuya on suunnattu nuorille ja se näkyy selvästi nuorison vaatekaupoista ja baarien määrästä.

Tällaisia Suomeen ;)?

Tällaisia Suomeen ;)?

Tässä huonompi esimerkki alueen ”muodista” ;). Kyllähän noissa pohjoisnavalle lähtisi, mutta kuka voisi käyttää tuollaista kaupungissa :P?

Hieno nimi kaupalla

Hieno nimi kaupalla

Jannu 2 - kauppa

Jannu 2 – kauppa

Shibuyasta löytyi suomenkielisiä kauppoja. T:n mukaan japanilaiset pitävät Ä ja Ö pisteitä erittäin söpöinä, joten he tykkäävät lisäillä niitä kauppojen nimiin. Suomi on Japanissa iso juttu :).

One Piece -kauppa

One Piece -kauppa

Animefaneille tiedoksi, että One Piece on erittäin kova juttu Japanissa. Sitä näki kaikkialla ja kyseiselle sarjalle on omistettu kerroksia tavarataloista ja menin jopa syömään yhden One Piece-leivoksen :).

Löysin Waldon :)

Löysin Waldon :)

Massaa....

Massaa….

Näistä kuvista saa pienen käsityksen kuinka paljon alueella oikeasti on ihmisiä. Massa jatkuu niin pitkälle kuin silmä kantaa ja tuo on vasta pieni osa todellisuudesta. Nämä kuvat on otettu melko suoralta ja pitkältä kadulta, joten voitte vain kuvitella millainen massa taakseni on jäänyt… tai kuinka paljon ihmisiä on toisella puolella katua.

 

Maailman vilkkain risteys ennen valojen vaihtumista

Maailman vilkkain risteys ennen valojen vaihtumista

...ja sen jälkeen

…ja sen jälkeen

Shibuya on erityisen tunnettu kahdesta asiasta: Hachiko koiran patsaasta ja maailman vilkkaimmasta risteyksestä (patsas on muuten tässä kuvassa). Kuvista saa jonkinlaisen käsityksen siitä millainen massa jokaisella valojenvaihtumisella lähtee liikkeelle. Suuri autotieristeys häviää silmistä ja muuttuu jalkakäytäväksi/aukioksi. Otin ylemmän kuvan juuri ennen valojen vaihtumista ja alemman kuvan vaihtumisen jälkeen. Valitan huonoja kuvia, mutta kuvauspaikkoja oli aika nihkeästi ja lasin takaa otetut kuvat heijastavat aika pahasti illalla. Vasemmalla olevat jouluvalot ovat kuuluisan Hachiko-patsaan yllä. Ensimmäistä kertaa etsimme patsasta kartan perusteella emmekä yksinkertaisesti löytäneet sitä. Ei ihme, kun se oli tuollaisen lihamuurin takana. Hachiko-patsas löytyy siis Shibuyan juna-aseman aukiolta, jos satut joskus etsimään sitä :).

Rauhallisempaa Shibuyaa

Rauhallisempaa Shibuyaa

Se on hienoa Japanissa, että noinkin vilkkaan alueen läheisyydestä löytyy näin rauhallisia katuja. Shibuya on ehdottomasti sopiva paikka shoppailijoille ja iltaelämästä kiinnostuneille. Ihmismassojen takia suosittelen rauhallisempaa Shinjukua erityisesti pariskunnille, mutta kaveriporukalla matkustaville Shibuya voi olla jopa parempi vaihtoehto. Matkaa Shinjukun ja Shibuyan välille kertyy noin 4 kilometriä ja kerran kävelimme sen välin edestakaisin. Helpompaa on kuitenkin kulkea junalla tai metrolla, jossa kestää noin 5 minuuttia. Kaiken kaikkiaan Shibuya on kuin Tokion keulakuva, jonka elokuvat haluavat aina tuoda esille. Risteyksen läpi on driftattu Fast and Furious: Tokyo Driftissä ja virus on lähtenyt leviämään sieltä Resident Evilissä. Tänne on pakko tulla Tokion matkalla, mutta varaudu tulemaan ulos mukavuusalueeltasi, jos et pahemmin pidä väenpaljoudesta.

 

 

Tokio osa 1: Shinjuku

Kuva otettu Shinjukun juna-asemalta

Kuva otettu Shinjukun juna-asemalta

Tokio on jaettu 23 ”erillisalueeseen”, joita kutsun näissä postauksissa helpotuksen vuoksi kaupunginosiksi. Shinjukun alueella asuu yli 300 000 ihmistä, mutta kaupunginosa on tärkeää bisnesaluetta, joten ulkopuolelta tuleva työmatkalaisten määrä on valtava. Shinjukun juna-asema on maailman vilkkain yli 3,64 miljoonan matkustajan päiväsaldolla. Voisi siis sanoa, että tämä olisi sama kuin puolet suomalaisista kulkisivat yhden juna-aseman läpi per päivä! Siispä erinomainen paikka opetella kulkemaan junalla ja metrolla, eikö niin ;)?

Näin valtavassa kaupungissa on tärkeää valita asuinpaikkansa oikein sillä Tokion kaupunginosat ovat kooltaan enemmänkin omia kaupunkejaan. Shinjuku on keskittynyt erityisesti liike-elämään, mutta alueella on myös illanviettopaikkoja, ravintoloita ja shoppailumahdollisuuksia, joten halusin hotellin joko sieltä tai sitten Shibuyasta. Vaaka kallistui Shinjukun puolelle, kun löysin erinomaisen hotellitarjouksen (hotellista tulee oma postauksensa myöhemmin). Voin suositella kyseistä aluetta lämpimästi ja olen todella tyytyväinen valintaamme. Shibyua oli mielestäni hieman liian hektinen ja väentäyteinen verrattuna Shinjukuun (se on aika paljon sanottu, kun kyseessä on Shinjukun kaltainen alue).

IMG_1668

Tokyo Metropolitan Government Building

Ihan ensimmäisenä tekona Shinjukussa suosittelen käymään Tokyo Metropolitan Government Buildingissa. Siellä kannattaa käydä kahdesta syystä. Ensinnäkin tässä valtavassa rakennuksessa on turisti-info, jonka tarjoama ilmainen karttalehtiö on ehdoton tällaisessa kaupungissa. Sillä saa myös alennuksia monista museoista ja nähtävyyksistä. Toinen syy on upea näköala, josta pääsee nauttimaan ilmaiseksi.

IMG_1514

Valitettavasti päivä oli sateinen ja sumuinen, kun otin tämän kuvan, mutta tästä saa käsityksen näköalasta.

Tänne mentäessä huomasi taas kuinka kovasti japanilaiset haluavat auttaa hölmöjä turisteja. Tulimme rakennukseen sisälle eri kerroksesta kuin missä turisti-info oli, joten menimme tutkimaan rakennuksen omaa karttaa, joka löytyi aulasta. Valitettavasti kaikki oli kirjoitettu japanilaisin merkein. Ehdimme tuijottamaan karttaa noin 15 sekuntia ennen kuin vartija tuli puolijuoksua luoksemme ja neuvoi menemään yhden kerroksen alaspäin. Oli jotenkin huvittavaa, että hänen piti oikein kiirehtiä luoksemme. Toinen kokemamme ”outous” oli hissikäyttäytyminen. Menimme jonottamaan näköalakerrokseen vievän hissin luokse ja tietysti hissin ulkopuolella oli ”hissin käyttäjä”, joka kutsui meille hissin ja sen saapuessa kävi painamassa oikean kerroksen nappia. Sen jälkeen kyseinen nainen piti hissin ovia auki kunnes pääsimme sisälle. Ovien sulkeutuessa näimme kuinka nainen kumarsi meille syvään. Tietysti samanlainen henkilö oli odottamassa yläkerrassa. Tähän tottui tietyllä tavalla matkan aikana, mutta on se vain aina yhtä hienoa, että ihmisille osoitetaan tuollaista kunnioitusta noinkin yksinkertaisen toiminnon lomassa. Vielä pidemmälle vietynä koimme hissipalvelun, kun kävimme Kinokuniya-kirjakaupassa, jonka pienessä hississä oli oma työntekijä. Tämä työntekijä ei tehnyt muuta koko päivänä kuin kulki hissin sisällä,paineli kerrosten nappuloita ja toivotti asiakkaat tervetulleeksi.

Ensimmäiset päivät tutustuimme pelkästään Shinjukun alueeseen, mutta tietysti koimme sitä pienissä palasissa koko matkan ajan. Juna-aseman tuntumassa sijaitseva Keio-tavaratalo oli keino tutustua täkäläiseen asiakaspalveluun. Kaikkialla työntekijät tervehtivät, hymyilivät ja kumarsivat pelkästään, kun kävelimme käytävillä heidän ohitseen. Kuljimme erilaisissa kerroksissa, mutta asiakkaita ei ollut hirveästi siihen aikaan. Sen takia oli aikamoinen järkytys tulla 8. kerrokseen, jossa oli ilmeisesti ALE-tuotteet. Saavuimme liukuportailla aivan toiseen maailmaan. Kaverini O ilmaisi hyvin yllätyksemme ”Mitä helvettiä?!”. Koko kerros oli aivan täynnä hyllyjen lomassa pomppivia japanilaisia. Siis aivan täynnä. Haavi auki-fiilis tuli pakostakin, kun katsoi miten japanilaiset hullaantuvat alennuksista.

Toinen upea kokemus oli ehdottomasti kellarikerroksen herkkuosasto. Huumaannuttava tuoksu valtasi koko kerroksen, joka oli täynnä kaikenlaisia herkkuja, kuten upeita leivoksia, käsintehtyjä suklaita, sushia, tempuraa ja bento-bokseja. Tällaisissa tavaratalojen kellarikerroksissa on monesti myös maistiaisia. Ginzassa ollessamme saimme maistella viiniosaston herkullisia japanilaisia viinejä. Suosittelen käymään näillä osastoilla, vaikka ei aikoisi ostaa mitään. Pelkästään kokemuksena tämä on ainutlaatuista.

Pikkukatu Shinjukussa

Pikkukatu Shinjukussa

Luulisi, että koko maailman suurin kaupunki on todella hektinen ja ruuhkainen kaikkialla, mutta todellisuudessa tällaisia pikkukatuja löytyy joka puolelta. Poikkeat vain yhdeltä pääkadulta tällaiselle ja yhtäkkiä hiljaisuus ympäröi sinut täysin. Jostain syystä pidän kovasti tällaisista hetkistä, kun on niin hiljaista, että kuiskauksetkin kuuluvat. Tämän kaltaisia katuja pitkin tuli käveltyä varsinkin Shinjukun ja Shibuyan välisellä alueella.

Tältäkin kyseiseltä kadulta löytyi asia, jota rakastin Japanissa. Kyseessä on nimittäin juoma-automaatti:

IMG_1567

Kyseisiä automaatteja on aivan kaikkialla. Siis kaikkialla! Olen lukenut, että tällaisia löytyy jopa Fuji-vuorelta ja syrjäisimmänkin metsän laidasta. En tiedä kuinka totta se on, mutta näkemäni perusteella en ihmettelisi sitä lainkaan. Valehtelematta automaatilta toiselle on arviolta 50 metrin matka. En tiedä miten se voi olla kannattavaa, että koneita on kaikkialla, mutta systeemi näyttää toimivan. Kävelimme Tokiossa erittäin paljon, joten oli hyvä, ettei koskaan tarvinnut olla pitkään janoinen eikä kävelymatkoille tarvinnut varata etukäteen juomista. En oikeastaan koskaan ottanut hotellilta mitään mukaan, koska tiesin, että löydän välittömästi automaatin, kun tarvitsen juotavaa. Juomien hinnat liikkuvat 100 – 250 jenin paikkeilla, mutta suurin osa maksoi 100 – 150 jeniä. Tämä tarkoittaa nykyisellä vaihtokurssilla 0,75  -1,1 euroa. Suomessahan tuollaiset maksaa jopa reilusti yli 2 euroa :O. Japani on ”kallis” maa. Yksi mahtavimpia asioita näissä juoma-automaateissa oli se, että monesta sai myös KUUMAA juomaa :D! Koitin tällaista ensimmäistä kertaa, kun olimme kävelemässä noin 4 km matkaa viileässä illassa hotellille päin ja päätin ottaa tölkillisen kuumaa kaakaota. Tölkki oli niin kuuma, että se oikeasti poltti käsiäni. Tällaiset olisivat täydellisiä Suomessa!

Don Quijote

Don Quijote

Tämä kuva on otettu Shinjukussa sijaitsevassa kaupassa nimeltä Don Quijote. Näitä kauppoja on ympäri Tokiota ja ne myyvät tavaraa aivan laidasta laitaan. Matkalaukkuja? Check. Karkkia? Check. Naamiaisasuja? Check. Dildoja? Check. Lista jatkuu loputtomiin. Kaverini O sanoi tämän hyvin: ”Kalapuikot ja moottorisahat samalla hyllyllä”. Se piti paikkansa. Yllä oleva kuva on ”avarammasta” kerroksesta (kerroksia oli muistaakseni ainakin 6), mutta katutasossa olevan kerroksen hyllyjen välissä mahtui juuri ja juuri liikkumaan yksi ihminen. Tavaraa on lattiasta kattoon ja ihmisiä aivan helvetisti. En tajua miten tuolta voi ostaa mitään, kun ei ota edes selvää missä alkaa yksi tuoteryhmä ja toinen loppuu. Suosittelen ehdottomasti erityisesti tätä Shinjukun liikettä ihan vain kokemuksen vuoksi, koska sitä klaustrofobista tunnetta ei voi sanoin kuvailla.

Signs... so many signs...

Signs… so many signs…

Pahoittelen, jos postaus on ollut sekava ja pahoittelen jo etukäteen samaa tulevista postauksista. Kirjoitin Shinjukun osiota monena eri päivänä ja kirjoittamista hankaloittaa se, että kerrottavaa on niin paljon ja aiheet vaihtelevat huimasti. Tärkeintä tässä postauksessa oli se, että suosittelen Shinjukua lämpimästi, jos aiot yöpyä Tokiossa. Mielestäni alue oli täydellinen tukikohta kaupungin tutkimiselle. Liikenneyhteydet metron ja junan välityksellä ovat varmasti Tokion parhaat, ja sopiva sekoitus ruuhkaa ja rauhallisuutta tekevät alueesta todella mukavan. Toivottavasti nautitte tästä postauksesta :)! Lisää on tulossa. Jos jäi jotain kysyttävää Shinjukusta tai mistä tahansa, niin laita se kommentteihin :). Vastailen ja neuvon mielelläni.